Musamuksun laulut

Tältä sivulta löydät hauskoja leikkejä ja harjoituksia musamuksujen iloksi.


Materiaalit on luonut opettajamme Minttu Kruus. Tarkemmat ohjeet ja linkit materiaaleihin löytyy kunkin tehtävän kohdalta.



Hei,

varhaisiän musiikkikasvatuksessa käytetään monipuolisesti eri musiikin työtapoja. Työtapoja ovat puhe ja laulu, kuuntelu, soittaminen, liike ja tanssi sekä taideintegraatio (piirtäminen, maalaaminen, askartelu, draamallinen ilmaisu).

Lapset oppivat kokonaisvaltaisesti asioita kokien. Tervetuloa kokeilemaan minun luomaani materiaalia! Materiaali sopii hyvin muskariin, soittotunneille, päiväkotiin tai koulun alaluokille. Alla on lauluille joitain työtapaehdotuksia. Ne ovat esimerkkejä. Vain mielikuvitus on rajana, millä tavoin lauluja voi työstää.

Jos käytössäsi ei ole oikeita rytmisoittimia, se ei haittaa. Esimerkiksi marakassin saa tehtyä hyvin vanhasta ketsuppipullosta ja makaronista, mainoslehdestä rullaamalla ja pikkuisen teippaamalla voi tehdä itse kapulat. Rumpu voi olla leivontakulho, kattila, ämpäri tai pahvilaatikko


Vantaalla 2.8.2021
Minttu Kruus



MUSAMUKSUN LYSTILAATIKKO




Alkulaulu tarinaan

Jokainen lapsi ansaitsee oman hetkensä. Hurraa, olet mukana!


Hiljaa paijaan

  • Kuunnellen: ja paijaillen (pienen poskea, otsaa, masua, selkää tai mitä tahansa muuta kehon osaa)
  • Soittaen: Rummun silitys ja hiljainen naputtelu. Huivilla sively hellästi.
  • Liikkuen: Keinuva tanssi sylikkäin

Vaippahousun potkujalat

  • Soittaen: Soita perussykettä kapuloilla
  • Liikkuen (vauva makuullaan):
    • A-osassa vauvan jalkojen jumppaaminen
    • B-osassa varovasti vauvan käsistä nostaminen
    • ja taas mennään A-osaan
  • Liikkuen (vauva istumassa sylissä):
    • A-osassa köröttely vauhdikkaasti
    • B-osassa keinuminen

    Jänön jumppapumppa

    • Kuunnellen: Kuuntele laulua. Juokseeko jänis nopeasti vai hitaasti?
    • Soittaen: Soita perussykettä kapuloilla tai rummulla neljäsosa nuotteja (taa) koko alku. Soita Hop hop -kohdasta alkaen kahdeksasosia (ti-ti). Soita myös sanarytmejä.
    • Liikkuen: Alussa nostellaan polvia korkealle. Kokeile eri tyylejä – jalat ulospäin avautuen, jalat menosuuntaan, hassulla tyylillä. Juokse pikajuoksua paikoillasi tai piirissä. Keksi muista tekemisiä juoksemisen tilalle! Ehkä ainakin hyppiminen. Mitä muuta?
    • Piirtäen: Väritä jänön jumppamattoa. Hop hop -kohdassa naputa kynällä juoksuaskelia jumppamaton ympärille. (Liite)

    Karhun touhut

    • Kuunnellen: Kuinka hitaasti karhu löntystää? Nopeutuuko vauhti missään kohtaa kappaletta?
    • Soittaen: Soita hitaasti, yksi isku tahdissa, esimerkiksi triangelilla tai bassoksylofonipalalla. Rummulla voit soittaa perussykkeessä
    • Liikkuen: Löntystä karhun lailla laiskasti. Millaisia askelia karhu ottaa innostuessaan hunajasta?
    • Piirtäen: Miltä karhusta tuntuu kulkiessaan? Onko se iloinen? Kulje kynällä karhun löntystelyreittiä. Kulkeeko karhu koko ajan suoraan eteenpäin vai kiemurteleeko sen reitti? (Liite)

    Kärpänen

    • Kuunnellen: Onko laulun melodia iloinen vai surullinen?
    • Liikkuen: Ota kärpänen kiinni käteesi! Lennätä kärpästä alhaalta ylös sekä ylhäältä alas laulun melodian mukaan.
    • Maalaten: Maalaa ilmaan kärpäsen lentoa. Siirrä lento sitten paperille kynän avulla. Kun opettaja soittaa korkeita ääniä, piirrä kärpäsen lentoa korkealla. Kun opettaja soittaa matalia ääniä, piirrä matalaa lentoa.

    Kissanpäivät

    • Kuunnellen: Miten kissa viettää päivänsä? Miten viettäisit omaa lempipäivääsi?
    • Soittaen: Soita triangelilla tai muulla pidempään soivalla soittimella möllötyssäestystä soittaen yhden iskun tahtiin. Keksi oma säestysrytmi esimerkiksi kapuloilla. Kuinka hiljaisesti osaat soittaa?
    • Liikkuen: Venyttele seisten ja istuen. Pyöristä selkää kuin kissa.
    • Piirtäen: Mitä ikkunalla möllöttelevä kissa näkee ulkona? Piirrä. (Liite)



    PIPARMINTUN JOULUKALENTERI

    1) Tuiki tähti, tuiki

    • Kuunnellen: Kuuntele, miltä ulkona kuulostaa. Kuuletko tähtien tuikkeen? Kuuletko pakkasen paukkeen?
    • Soittaen: Soita rauhallisesti triangelilla tai marakassilla tähtien tuiketta.
    • Piirtäen: Piirrä tähtitaivas.

    2) Tontun jumppapumppa

    Toimi kuten Jänön jumppapumpan parissa.

    3) Jouluaskartelu

    • Kuunnellen: Istu kuuntelemaan laulua ja mieti, mistä sinun joulutunnelmasi syntyy.
    • Soittaen: Ota mikä tahansa rytmisoitin ja soita rauhallisesti pianon tahdissa.
    • Liikkuen: Ota huivi. Liiku rauhallisesti huivia heilutellen.
    • Askarrellen: Piirrä (punaiselle) paperille tontun ääriviivat ja leikkaa se. Kiinnitä tonttu ikkunaan tuomaan joulun iloa.

    4) Joulusiivous

    • Kuunnellen: Miksi joulusiivous voi tuntua turhalta? Miksi joillekin siivous on tärkeää?
    • Soittaen: Soita hitaat osat kappaleesta rumpua silittämällä. Rummuta vauhdikkaasti nopeat osat.
    • Liikkuen: Tanssi, kun musiikki on hitaampaa. Musiikin vaihtuessa nopeammaksi, siivoa – pyyhi pölyjä, lakaise lattiaa, imuroi.
    • Piirtäen: Piirrä rauhallista joulutunnelmaa hitaan musiikin aikana. Nopean musiikin kuuluessa piirrä kiireisiä puuhia, jotka saattavat kuulua jouluun.

    5) Riisipuuro

    (RIISIPUURO-kappaleen nuotissa on virhe. E7 -sointujen tulisi olla Em7. Tässä oikea nuotti.)
    • Soittaen: Soita rummulla, keksi omia rytmejä. Soita myös perussykkeen tahtiin sekä sanarytmin mukaan. Voit soittaa myös myös kattilaa kauhalla:
      • A-osassa naputa perussykettä kattilan kylkeen.
      • B-osassa keitä puuroa pyörittämällä kauhaa kattilassa.
    • Piirtäen: Naputa kynällä sokeria ja kanelia riisipuuron päälle. (Liite)

    6) Itsenäisyyspäivän viettoa

    • Kuunnellen: Kuuntele YouTubesta Maamme-laulu.
    • Piirtäen: Piirrä Suomen lippu tai se, mikä sinusta on parasta Suomessa.

    7) Ruuhka

    • Kuunnellen: Kuuntele, millaisia ääniä kuuluu, jos on ruuhkaa kaupassa? Miltä kuulostaa liikenneruuhka?
    • Soittaen: Soita rytmisoittimilla kiireistä rytmiä. Kokeile, kuinka nopeasti pystyt soittamaan. Kokeile soittaa aivan hiljaisesti ja nopeasti sekä voimakkaasti ja nopeasti.
    • Liikkuen: Juokse kiireisesti piirissä tai paikoillasi.
    • Piirtäen: Piirrä kiireisiä ihmisiä liikenteessä. Voit piirtää myös autojen reittejä, kun ne ajavat kiireellä paikasta toiseen. Pysyvätkö kaikki autot tiellä? Eihän tule kolareita?

    8) Kiukkupetterit

    • Kuunnellen: Miltä kiukkuiset ihmiset kuulostavat? Kokeile puhua kiukkuisesti. Kokeile myös puhua oikein iloisesti ja ystävällisesti. Mikä sinut saa kiukkupetteriksi?
    • Soittaen: Soita rummulla kiukkuisia säveliä.
    • Liikkuen: Miten kiukkuinen ihminen kulkee? Kokeile sitä itse.
    • Piirtäen: Piirrä kiukkuisia ilmeitä. Piirrä myös iloisia ilmeitä. Kumpi on mukavamman näköinen? (Liite)

    9) Joulun ilo -loru

    • Kuuntele loru ja mieti, mikä ilahduttaa sinua.

    10) Joulukortti

    • Kuunnellen: Mikä sinut saa ilahtumaan?
    • Piirtäen: Piirrä joulukortteja ja anna ne ystäville, mummille, kummille. He varmasti ilahtuvat!

    11) Joulu kurkkaa nurkan takaa, kukkuu

    • Soittaen: Soita perusrytmiä kapuloilla tai rummulla rytmisoittimella, nosta kädet ylös, kun kuuluu kukkuu!
    • Liikkuen: Piilottele esimerkiksi huivin takana ja aina kukkuu- ja huhhuu-kohdassa tule piilosta esiin ja sano kukkuu!

    12) Tontturytmit

    • Soittaen: Soita kapuloilla, boomwhackereilla tai vaikka talouspaperirullalla rytmejä
    • Liikkuen: Liiku hypellen. Hypi eri tyyleillä – kyykkyhyppyjä, jättiloikkia, pieniä hyppyjä, hassuja hyppyjä. Voit keksiä hyppien omia rytmejä.

    13) Hiihtoretki

    • Kuunnellen: Kuuntele, miten sukset suhisevat hangessa liukuessaan. Kokeile tehdä itse suhinoita. Lyhyitä ja pitkiä. Kokeile tehdä itsekin pitkiä mäen laskuja omalla äänellä ylhäältä alas. Miten osaisit äänellä kiivetä takaisin mäen päälle?
    • Liikkuen: Lähde hiihtämään. Voit hiihtää myös sisällä, leikisti. Pidä jalat tiukasti maassa ja liuú eteenpäin. Muista heiluttaa sauvoja hiihtämisen tahtiin. Kapulat voivat olla sauvoina.

    14) Metsäretki jouluun

    Lähde metsäretkelle ja ihaile metsän tunnelmaa ja rauhaa. Kuinka monta eläintä näet siellä?
    • Piirtäen: Piirrä, mitä näit metsässä?

    15) Nukkuu, tonttu nukkuu

    • Kuunnellen: Mihin tonttu nukahti? Miksi odotus saattaa tuntua pitkältä? Milloin sinusta aika on tuntunut pitkältä?
    • Liikkuen: Venyttele sekä seisten että istuen. Tunnustele omaa kehoa ja sen kireyksiä. Tee venytykset hitaasti nautiskellen. Istu alas tai käy pitkäksesi penkille tai lattialle. Tunnustele omaa kehoa, sen tuntemuksia.
    • Piirtäen: Piirrä, mitä joulun tunnelma tarkoittaa sinulle.

    16) Joululeivontaa

    • Kuunnellen: Mitä kaikkea laulussa leivotaan?
    • Piirtäen: Piirrä suurimmat jouluherkkusi.

    17) Ylensyönyt tonttu

    • Kuunnellen: Mitä voi tapahtua, jos syö liikaa pipareita kerrallaan?
    • Soittaen: Soita kapuloilla perussykettä.

    18) Pakettia pukkaa

    • Soittaen: Rytmittele omia lahjatoiveita. Esimerkiksi NUK-KE tai KIL-PA-AU-TO.
    • Piirtäen: Väritä lahjapaketteja. (Liite)

    19) Kuusen etsintä

    • Soittaen: Soita erilaisia metsän ääniä. Kuuluuko linnun koputuksia, tuulen suhinaa. Miltä kuusi voisi kuulostaa?
    • Liikkuen:
      - lähde kävelemään
      - seiso kuin kiero kuusi
      - kävele taas metsässä
      - halaa itseäsi kuin Piparminttu löytämäänsä vinkelöistä kuusta
    • Piirtäen: Piirrä vino, suloinen ja persoonallinen kuusi.

    20) Lämmittelyä

    • Kuunnellen: Miten kannattaa pukeutua, kun lähtee metsään?
    • Soittaen: Soita eri tavoin kolmijakoinen ja tasajakoinen osa laulusta.
    • Liikkuen:
      - Kolmijakoinen osa: Kulje palellen hitaasti eteenpäin.
      - Kaksijakoinen osa: Tömistä tomerasti kulkiessasi, hieman kiukkuisena.

    21) Joulukuusen koristeet

    • Kuunnellen: Mitä koristeita kuuseen ripustetaan?
    • Piirtäen: Piirrä joulukuuseen koristeet (Liite)

    22) Joulupukin ratkennut takki

    • Soittaen: Rakenna kapuloista I-kirjain ja soita siten perussykettä.

    23) Poroletka

    • Soittaen: Ota mikä tahansa rytmisoitin ja lähde soittamaan omia rytmejä porojen matkaan.
    • Liikkuen: Mene jonoon ja lähde liikkumaan poroletkassa. Muista oma porotehtäväsi, ettei kukaan putoa pois letkasta.
    • Askarrellen: Piirrä oman jalan ja käsien ääriviivat paperille. Leikkaa ne irti. Jalkasi on poron pää ja kädet ovat sarvet. Liimaa osat paperille ja piirrä porolle vielä silmät ja nenä.

    24) Joulu on täällä

    NUOTTI LIITTEENÄ SOINTUJEN KERA
    • Kuunnellen: Mistä joulun ilo lopulta löytyi?
    • Liikkuen: Tanssi esimerkiksi huivin kanssa iloisesti laulun tahdissa.



    TALVISIA LAULUJA

    Pakkanen ja aivastus

    • Kuunnellen: Kuuntele, meneekö aivastus alhaalta ylös vai ylhäältä alas. Millaisia eri aivastustyylejä ole kuullut?
    • Soittaen: Soita rummulla perussykettä. Silittele tai rauhoita soitto, kun varotaan yskää. Soita jännitystunnelmaa soiton voimakkuutta ja nopeutta kiristäen, kun aivastus alkaa.
    • Liikkuen: Kävele reippaasti pakkassäässä perussykkeessä. Varo yskää ja hytise paikoillasi. Lämmittele käsivarsiasi. Aivastus tulee niin voimakkaasti, että siitä lentää aivan selälleen!
    • Piirtäen: Millaisia aivastuksen kaaria paperiin ilmestyy? Kulkevatko aivastukset alhaalta ylös vai ylhäältä alas? Piirrä pakkaskävelyn reittiä. Mitä reitille tapahtuu, kun aivastus tulee?

    Luistelemassa jäällä, hiihtämässä talvisäällä

    • Kuunnellen: Huomaatko jotain eroa musiikissa luistelun ja hiihdon suhteen?
    • Soittaen: Silitä rummulla luistelun tahteja, kolmijakoista rytmiä. Naputa hiihdon säestykseksi tasatahtia.
    • Liikkuen: Tanssi ja luistele kolmijakoisen rytmin mukana. Pyöri, liuú ja liidä luistimilla. Hiihdä takan tasatahtisesti kädet sauvoja rytmikkäästi heiluttaen.
    • Piirtäen: Ota yksi väri luistelulle ja toinen väri hiihdolle. Kuuntele tarkasti. Aina kolmijakoisen musiikin kanssa pyörittele luistelureittejä ja piruetteja paperille. Tasatahtisen hiihdon vuorolla vaihda väriä ja tee tasatahtisia latuja ja suoria hiihtoreittejä.

    Lumiukkojen touhut

    • Soittaen: Soita, kuten lumiukot!
    • Liikkuen: Liiku, kuten laulussa sanotaan.

    Lumiukko-loru

    • Kuunnellen: Mistä lumiukon teko aloitetaan? Taputtele omia jalkoja, masua, päätä ja tee itsestäsi lumiukko. Laita silmät, suu ja porkkananenä paikoilleen. Mitä lumiukolta vielä puuttuu? Lisää vielä puuttuvat osat tai asiat.
    • Soittaen: Soita rytmisoittimella, esimerkiksi kapuloilla perussykettä lumiukon rakentamisen pohjalle. Voit nostaa soitinta aina, kun lumiukon osat nousevat korkeammalle – Jalkoja tehdessä soitetaan aivan matalalla, masun kohdalla oman masun korkeudella ja päätä rakennettaessa nosta soitin oman pääsi päälle.
    • Piirtäen: Piirrä lumiukko. Pyörittele ensin rauhassa alinta palloa jaloiksi. Sen jälkeen pyörittele pallot masuksi ja pääksi. Piirrä vielä muut osat.




    TAIKURI TURAKAISEN SEIKKAILU


    1) Taikuri Turakainen

    • Soittaen: Ota mikä tahansa rytmisoitin ja tee niillä musiikillisia taikoja.
    • Liikkuen: Tee taikoja, heiluta Taikuri Turakaisen huivia ja taio esiin mitä vain.
    • Piirtäen: Mikä olisi upeinta, mitä Taikuri Turakainen voisi taikoa? Piirrä se.

    2) Raketti Reipas

    • Soittaen: Rytmittele omia rytmejä raketin lennon mukana.
    • Liikkuen: Ota pallo ja pompottele sitä raketin lennon tahtiin. Pompottele vuorotellen lattiaan ja heitä ilmaan. Jos sinulla on tilaa, voit pompotella palloa myös seinää vasten.
    • Piirtäen: Väritä raketin kuva. (Liite)

    3) Avaruus, kuu

    • Kuunnellen: Mitä avaruudessa tapahtuu laulussa?
    • Soittaen: Säestä retkimusiikkia rytmisoittimilla
    • Liikkuen: Lähde kävelylle avaruuteen ja leiki sanojen mukaan.
    • Piirtäen: Piirrä kuva avaruudesta. Miltä siellä näyttää?

    4) Hilpeät avaruustanssit

    • Soittaen: Pistä tanssiorkesteri pystyyn ja rytmisoittimet kuulumaan.
    • Liikkuen: Lähde tanssimaan
      A-osassa ensin oikea jalka eteen ja taakse, sitten vasemmalla sama ja toista tätä.
      B-osassa pyörähdä ympäri. Astu oikealle pari askelta sekä vasemmalle pari askelta. Toista uudestaan.
      A-osa uudelleen.

    5) Aurinkoretki

    • Soittaen: Soita kapuloilla auringon paistetta. Tee kapuloilla auringon säteitä.
    • Liikkuen: Kävele piirissä. Pysähdy ja yritä astua piirin keskelle aurinkoon. Varo, ettei aurinko polta! Jatka piirissä eteenpäin.

    6) Kuuhirviö

    • Soittaen: Soita rummulla pelottavaa musiikkia. Kokeile soittaa hiljaa ja voimakkaasti. Kumpi on pelottavampaa?
    • Liikkuen: Lähde liikkeelle joko kuuhirviönä tai avaruusmatkailijana. Kun olet kuuhirviö, ota pelottava ilme ja ole mahdollisimman ison ja pelottavan näköinen. Avaruusmatkailijana kulje mahdollisimman varovasti pelosta täristen. Ethän kompastu omiin jalkoihisi?
    • Piirtäen: Piirrä kammottavista kammottavin kuuhirviö.

    7) Karkkimaa

    • Kuunnellen: Mitä herkkuja Karkkimaassa voi syödä?
    • Soittaen: Soita rytmimunalla perussykkeen tahdissa. Kokeile kapuloilla soittaa sanarytmejä lempiherkuistasi.

    8) Noitajuoma

    • Soittaen: Rytmittele rummulla taikajuoman ainesosia. Sekoita rummulla hyvä taikajuoma. Rummuta välillä sormenpäillä ainesosat mukaan.
    • Piirtäen: Piirrä noidan pataan noitajuoman tärkeitä ainesosia. Ainakin matoja, kalansuomuja. Mitä muuta sinne voisi laittaa? (Liite)

    9) Noidan koti

    • Kuunnellen: Mitä kaikkea noidan kotoa löytyy?
    • Liikkuen: Ota pallo ja pompottele sitä laulun sykkeen tahtiin lattiaan. Voit välillä heittää palloa suoraan ilmaan ja ottaa kiinni.

    10) Hipihiljaa lieroja tutkimaan

    • Soittaen: Silitä rumpua hiljaisen ja hitaan A-osan aikana. Rummuta voimakkaasti nopean ja voimakkaan B-osan aikana.
    • Liikkuen:
      A-osa - hiivi hiljaa eteenpäin.
      B-osa – juokse vauhdikkaasti karkuun löllöläjiä.
    • Piirtäen: Kulje kynällä varoen limaläjiä ja muita vaaroja matkalla. Kulje hitaasti, kun musiikki on hidasta ja vauhdikkaasti, kun on vaaranpaikka. (Liite)

    11) Musiikkimaan tango

    • Soittaen: Kokeile soittaa kapuloilla tangon tahtiin, TAA TAA TAA TITI.
    • Liikkuen: Kokeile tanssia tangoa.

    12) Harmoniahepat

    • Kuunnellen: Kuuntele erilaisia harmonioita laulun alussa. Kuulostavatko ne iloiselta vai surulliselta? Milloin musiikki on laulussa voimakasta? Milloin se on hiljaisempaa?
    • Soittaen: Rytmittele kapuloilla hevosten tahtia. Ruokatauon aikana silitä kapuloilla omia jalkojasi. Voit ottaa toiseksi kapulaksi myös keppihevosen ja ruokatauolla silittää sitä.
    • Liikkuen: Ravaa (tai laukkaa) vauhdikkaasti harmoniahevosten kanssa. Pysähdy välillä keinumaan paikoillasi, jotta hevoset saavat syödä rauhassa.

    13) Harmoniakäärme

    • Liikkuen: Luikertele lattialla kuin käärme.
    • Piirtäen: Suunnittele kuvaan harmoniakäärmeen nahkakuviot ja väritys. (Liite)

    14) Susihukka

    • Kuunnellen: Osaatko ulvoa kuin susi?
    • Soittaen:
      A-osa Rummuta reippaasti.
      B-osa Silitä rumpua.
    • Liikkuen:
      A-osa Kävele rytmikkäästi eteenpäin.
      B-osa pysähdy katsomaan kartanoon.

    15) Aavikko

    • Soittaen: Ota marakassi tekemään aavikon hiekan ja eläinten ääniä.
    • Liikkuen: Kulje reippaasti aavikolla. eitaalla uimaliikkeitä ja laita sisiliskosormet vipeltämään.

    16) Kevätjuhla

    • Soittaen: Valitse mikä tahansa soitin säestämään kevätjuhlalaulua.
    • Liikkuen: Tee käsillä suuri aurinko ja taputa olkapäiltä murheet pois. Taputa luonnon heräämistä omiin jalkoihisi. Tee taas käsillä suuri aurinko ja taputa olkapäiltä murheet. Laita perhoset, kimalaiset lentämään ja anna leppäkerttujen ja koppakuoriaisten kipittää käsivarttasi pitkin.
    • Piirtäen: Väritä kukat oikein värikkäästi! (Liite)